Juri Nummelin puolustaa kirjastoja ja vanhoja rakennuksia

Turun keskustassa jo vuosia asunut Juri Nummelin on lähtenyt ehdolle kuntavaaleihin, koska haluaa antaa kortensa kekoon taistelussa eriarvoistumista ja kovenevia arvoja vastaan. Vasemmistolaisessa perheessä kasvaneelle Nummelinille solidaarisuus ja tasa-arvo ovat äidinmaidossa omaksuttuja arvoja.

Nummelin tunnetaan yhtenä Suomen tuotteliaimmista kirjailijoista – hän on julkaissut yli sata kirjaa erilaisista aiheista. ”Ideointi ja ideoiden heittely on minusta mahtavaa”, hän sanoo. ”Toivottavasti saan samanlaista draivia myös politiikantekoon.”

Kirja- ja filmihullulle Nummelinille kulttuuri on luonteva politiikan tekemisen konteksti. Turussa on hänelle muutama muita tärkeämpi asia.

”Turussa on hieno kaupunginkirjasto, mutta sen rakennuttaminen merkitsi samalla Martin ja Mikaelin sivukirjastojen lakkauttamista. Itsekään en aina jaksaisi lähteä raahautumaan keskustan toiselle puolelle, vaan mieluummin kävisin vaikka Mikaelin sivukirjastossa. Olisi mukava nauttia pienen sivukirjaston uneliaasta rauhasta”, Nummelin fiilistelee.

Asia on vakava: ”Kirjastolaitosta ei saa heikentää, vaalikoneiden heitot kirjastojen maksullisuudesta ovat vastuuttomia. Samalla ei saisi luoda mielikuvaa, että kirjastoista lainataan nykyään vain sähköporia, kuten yksi vaalikoneen väite antoi ymmärtää.”

Myös elokuvakulttuuri on Turussa heikossa jamassa. ”Länsi-Suomen elokuvakomissio tekee varmasti hienoa työtä, mutta Turussa ei ole vuosiin ollut säännöllistä ohjelmaa esittävää art house -teatteria, jossa näkisi uutta ja vanhaa taide-elokuvaa tai harvinaisia kulttiklassikoita. Logomo ei sijainnistaan johtuen täytä tällaista paikkaa.”

Yökerhon Dynamon kanta-asiakkaisiin vuosia kuulunut Nummelin on huolissaan myös vanhan rakennuskannan kohtalosta. Turussa on viime vuosina purettu paljon vanhoja taloja ja yhtä paljon on annettu purkulupia. Keskustan laita-alueilta on kadonnut tai katoamassa paljon viimeisiä puutaloja, vaikka tonteille ei oltaisi vielä rakentamassakaan mitään, kuten on käynyt Itäisellä Rantakadulla. Purkutahti on kohta sama kuin 1960- ja 1970-luvuilla.

jurinummelin
Kuva: Daniela Vainio

Kohta 20 vuotta täyttävä Dynamo taas on herkällä Österbladin tontilla, jonka taloista vanhimmat ovat melkein 150 vuotta vanhoja. Vuosien ajan purku-uhan alla olleiden talojen tilalle on alettu suunnitella hotellirakennusta.

”Hotellejako Turku vielä tarvitsee? Österbladin tontin talojen käyttöaste taitaa olla sata prosenttia tällä hetkellä, ja viereinen, uusrenessanssityylinen Dynamo on viikonloppuisin aina täynnä”, Nummelin ihmettelee.

Talojen takana on valtava parkkialue. ”Jos tontille haaveilee hotellia, parkkialueen voisi varmasti hyödyntää. Puutalot pitäisi mahdollisuuksien mukaan kunnostaa ja säilyttää basaari- ja ravintolakäytössä. Se pitäisi Turun ydinkeskustaa inhimillisenä ja kiinnostavana paremmin kuin kalsea hotelli, jonka alakerrassa olisi ketjuravintola.”

https://www.facebook.com/jurinummelinpoliitikko/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s